Anna Jaatinen
Wallflower blush
30.7.-23.8.2026
Wallflower blush käsittelee havainnon, kuvittelun, näkemisen ja nähdyksi tulemisen merkityksiä. Paikallaan seisovat maalausobjektit ovat kuin julkisivuja, jotka hiljaa ovat tallentaneet itseensä ympäröivän maailman elon, odottaen, että joku pysähtyy vierelle ja kuulee tarinan. Nämä seinät pitävät sisällään iloa, lempeyttä ja ystävyyttä, mutta samanaikaisesti ne, kaikessa vaaleanpunaisuudessaan, kätkevät sisäänsä surua, epävarmuutta ja katoamista.
Arkkitehtuurista ja rakennelmista ammentavat havainnot ja muistot sekoittuvat näyttelyssä yhteen kuviteltujen todellisuuksien kanssa, muodostaen omia näkymiään. Värin, muodon ja rytmin kautta havainnot purkautuvat ja rakentuvat näyttelytilassa abstraktiksi maalausinstallaatioksi. Rakennelmat esittäytyvät vastaanottajalle toisiaan täydentävinä kappaleina, jotka kutsuvat liikkumaan ja kiertämään maalauksia, havaitsemaan niitä useilta puolilta, rakentamaan suhteen maalauksiin läsnäolon kautta ja samalla pohtimaan oman kehon merkitystä havaintoprosessissa.
Jaatisen teoksessa keskeistä on ihmettelevä asenne, mikään ei ole ennalta määrättyä tai paikoillaan olevaa, tärkeintä on olla avoin maalauksen tarjoamille yllätyksille.
Anna Jaatinen (s.1983) tutkii työskentelyssään havainnon ja tunnistamisen kokemusta, tilan ja maalauksen välistä suhdetta sekä itse työskentelyä, sen olemusta ja mahdollisuuksia. Maalausinstallaatioissaan hän käsittelee kohtaamisia, yhteensattumia, ystävyyttä sekä maisemaa kosketuksen ja läsnäolon kautta. Jaatinen on valmistunut kuvataiteen maisteriksi Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta 2024. Hän on aiemmin opiskellut keramiikkaa ja tekstiilitaidetta Aalto yliopistossa ja on taustaltaan tekstiiliartesaani.