Annina Mannila
Valon puutarha
15.1.-8.2.2026
Valon puutarha -näyttely keskittyy ihmisten ja kasvien yhteiseen tarinaan noin sadan vuoden ajanjaksolla. Olen käyttänyt teoksissa äitini, isoäitini ja isoisoäitini henkilökuvia, heidän puutarhoissaan otettuja kuvia ihmisistä ja kasveista sekä historiallisia tieteellisiä piirustuksia niistä kasvilajeista, joita kaikki kolme naista ovat vuorollaan kasvattaneet.
Kasveista syreeni ja jotkut perennat ovat luultavasti periytyneet tähän päivään suoraan isoisoäitini Tyynen (s. 1902) puutarhasta. Kun isoäitini Eeva (s. 1922) ja äitini Marja-Liisa (s. 1946) ovat aikanaan lähteneet kotoa, kasvien ja niihin liittyvän tietouden vaihtoa on tehty ahkerasti lapsuudenkodin ja uuden kodin välillä. Perinne on jatkunut isoäidin puutarhan siirryttyä äidin siskon hoiviin.
Teoksissa ihminen näyttäytyy sekä luonnon muokkaajana että luontona. Näyttely pohtii jatkuvuuden ja katoavaisuuden kysymyksiä muistin, sukupolvien perinnön ja luonnon kiertokulun näkökulmasta. Millaista perintöä siirrämme muille ihmisille ja muulle luonnolle? Mitä meistä jää, ja mikä häviää?
Suuri osa näyttelyn teoksista on toteutettu joko antotypiamenetelmällä, jossa valokuvien valmistamiseen käytetään valokuvapositiivin lisäksi vain kasveista uutettua väriä, paperia ja auringonvaloa, tai klorofyllimenetelmällä, jossa kuva valotetaan auringonpaisteessa suoraan kasvin lehdelle.
Kuvat paitsi syntyvät auringonvalossa, myös katoavat altistuessaan valolle. Huudossa ovat esillä sekä näyttelyn kuluessa muuttuvat antotypia- ja klorofyllivedokset että niistä tuoreeltaan tehtyjä pysyvämpiä näköisvedoksia.
Historiallisten kuvien lisäksi teoskokonaisuuteen kuuluu videota sekä kuvia, joita olen ottanut äidistäni sekä äidin ja isoäidin puutarhoista kahden viime vuoden aikana. Ikääntyvän äitini kyky liikkua on sinä aikana kovasti huonontunut, eikä hän enää pysty työskentelemään puutarhassa. Hän saa kuitenkin suurta iloa kukista, ja yritän parhaani mukaan auttaa häntä niiden äärelle. Projektin kuluessa olen perustanut myös oman pienen puutarhan.
Näyttelytekstiä kirjoittaessani törmäsin Rebecca Solnitin esseekokoelmaan Orwell’s Roses. Solnit tuo esille, että dystooppisista teoksistaan tunnettu George Orwell oli intohimoinen puutarhuri, jolle kasvien kasvatus oli keino luoda kauneutta synkkien aikojen keskelle ja jättää maailmaan jotain hyvää ja kestävää.
Vuonna 1936 Orwell istutti Hertfordshiren puutarhaansa ruusupensaita. Kun Solnit vieraili paikalla yli 80 vuotta myöhemmin, ruusut kukkivat yhä.
Kiitos
Taiteen edistämiskeskus, Majaoja-säätiö
Yhteystiedot
annina.mannila (a) gmail.com
