• Anna Hyrkkänen

Anna Hyrkkänen

CROSSING

Uudenmaankatu 20.2.-2.3.2008

Anna Hyrkkänen
Crossing
Galleria Huuto Uudenmaankatu
20.2.–2.3.2008

Polku. Kallion seinämä. Kipuan ylöspäin, ylitän puron. Seisahdun. Auringonsäteet kimaltelevat lammen pinnassa, nuori koivu heijastaa kaartuvan runkonsa peilikuvan tyynen veden pintaan. Lumoudun.

Kulkiessani luonnossa koen sen aisteillani. Teen havaintoja luonnosta, rajaan sitä kuviksi. Maisema on kuva, mutta myös kokemus, jota virittää aikaisemmat kokemukseni, tottumukseni ja viehtymykseni. Olen maisemani arkkitehti. Kehystän kokemuksen kuvaksi.

Olen kiinnostunut siitä kuinka rajaamme ja rakennamme maisemaa mielessämme, mutta toisaalta myös siitä, miten kokemus luonnosta saattaa virittää ajatuksiamme uudella tavalla. Se saa meidät hiljentymään. Myös rakennettu luonto voi toimia samalla lailla meditatiivisena ympäristönä. Tästä esimerkkinä japanilainen puutarha, jonka niukka mutta täyteläinen ilmaisu puhuttelevat minua.

Itselläni maisemaan ja luontoon liittyy vahva lapsuudesta saakka lähtöisin oleva kokemuksellisuus, joka virittyy ja herkistyy, mitä intensiivisemmin pystyn kokemaan ja tavallaan lumoutumaan luonnossa ollessani. Tällä tavoin kuva luonnosta haarautuu moneen suuntaan ja avaa alitajuisia mielen sopukoita. Mieli virittyy uudella tavalla ja mielikuvituksen luovuus pääsee virtaamaan.

Installaationi ” Crossing ” on muovautunut luonnossa liikkumisen prosessista ja siellä tekemistäni havainnoista. Teoksen muotoutumiseen on vaikuttanut myös lapsuudessa saamani luontokokemukset, jotka ovat sävyttyneet fantasialla ja unenomaisuudella. Installaatiossani ” Crossing ” olen halunnut yhdistää erilaisia kokemisen muotoja: esteettisyyden, lavastuksellisuuden ja leikkisyyden.

Näyttelyyn tukea olen saanut Alli ja Allan Salon Erillisrahastosta.

Lisätietoja: Anna Hyrkkänen anna.hyrkkanen@tehdasry.fi , 040 7274572