• Rimma Gimpel
  • Rimma Gimpel
  • Rimma Gimpel
  • Rimma Gimpel
  • Rimma Gimpel
  • Rimma Gimpel
  • Rimma Gimpel
  • Rimma Gimpel

Rimma Gimpel

148 x 45 minuuttia

Viiskulma 24.5.-4.6.2006

Minua kiinnostaa jatkumo, toistot, sarjat. Lähes paikallaan sitkeästi junnaavien toimintojen tulos, suunta ja todellinen koko paljastuu kenties myöhemmin. Olen kiintynyt ajan kulkuun ja ihastunut valtaani merkitä aikaa, iskeä virstanpylväitä reittini varteen. Tunnen suurina hetket, jolloin kynä raapaisee päivämäärä-merkinnän paperiin.

Olen maalannut tämän näyttelyn kuvat aamulla klo 8.10-8.55 välisenä aikana, aina samassa huoneessa, saman kirjoituspöydän yli levitetyn vahakankaan päällä. Ikkunan takaa kuuluu Runeberginkadun liikenteen kumu, sekin vuodesta toiseen samankaltaisena. Aikaa on aina 45 minuuttia: tervehtiä, istuutua, valita lehtiö ja väripaletti, osata aloittaa, maalata ja vaieta tai puhua kunnes on aika alistaa tuore maalaus hetkeksi katseelle ja hyvästellä jälleen. Piinallisen usein kuvani huusivat huoneen keskellä olevasta telineestä ilmi sen jonka ääneen sanomista olin vältellyt. Tai ne suorastaan todistivat minun valehdelleen.

Lähes kuudestasadasta vesiväri- ja sekatekniikkatyöstä olen valinnut tähän näyttelyyn 148. Kokonaisuuksia on kolme; ihminen, eläin ja karviainen.

Tervetuloa näyttelyyn!

Helsingissä 8.5.2006 klo 23.20