• Charlotta Östlund
  • Rinnakkainen 2
  • Talo
  • Talo
  • Talo

Charlotta Östlund

Ääntämisharjoitus

Viiskulma 27.9.-8.10.2006

Teosteni toistuvana teemana on käsitellä ajatuksia todellisuudesta yhteisenä paikkana. Sitä, miten me yksilökohtaisesti koemme sen. Ja sitä, missä määrin todellisuuden pitää olla yhteistä, jotta voimme toimia yhdessä. Muutettuani Ruotsista Suomeen olen pohdiskellut paljon yhteenkuuluvuutta ja ulkopuolisuuden tunnetta. Minua kiehtoo se, miten pienikin muutos voi horjuttaa tunteen siitä, että jokin ylipäänsä on itsestään selvää.

Näyttelyn nimiteoksessa ”Ääntämisharjoitus” (ääniteos) kuullaan sinitiaisen ääniä ja ihmisen yrityksiä matkia niitä. Linnun itsestään selvän käyttäytymisen ja ihmisen ongelman tunnistaa, toistaa ja tulkita linnunääniä välisellä jyrkällä erolla yritän käsitellä kysymyksiä sopeutumisen, itsensä unohtamisen ja kehittymisen välisistä häilyvistä rajoista. Myös näyttelyn muut teokset, jotka ovat veistoksia, koskettelevat samoja teemoja.

Minua kiinnostavat kysymykset muuttuvat teoksissani abstrakteiksi ja konkreettinen lopputulos viittaa usein luontoon. Toivon että teoksissani on mahdollisuus tunnistaa eri asiayhteyksissä ilmeneviä samankaltaisuuksia, vaikkakaan teoksiani ei välttämättä tarvitse tulkita vertauskuvallisesti.

Näyttely on saanut tukea Uudenmaan taidetoimikunnalta ja Svenska kulturfondenilta.

Lisätietoja:

Charlotta Östlund

+358 (0)50 4600564