• Primus tempus

Azar Saiyar

Primus Tempus – ensimmäinen aika

Pikkujätkä 4.1.-19.1.2014

Azar Saiyar: Primus tempus – ensimmäinen aika
Huuto Galleria Jätkäsaari, Pikkujätkä
4.1.-19.1.2014

Videoteos | kesto: 5 min
Työryhmä: Azar Saiyar, Jari Suominen, Petra Virtanen, Joonas Kiviharju

Kohtaamme päivittäin valtavan määrän mainoskuvia, joiden pääasiallinen tarkoitus on tehdä jokin tuote tai palvelu meille haluttavaksi. Olemme tottuneet katsomaan ja tulkitsemaan näitä kuvia ja tulleet kriittisemmiksi kuvien kuluttajiksi. Kaupallisen kuvaston voimakas läsnäolo on synnyttänyt myös vastareaktioita: Kaupunkitilassa on käynnistetty monenlaista omaehtoista toimintaa, jota ei säätele kaupankäynnin logiikka, ostamisen toiminnot. On luotu vastakuvia mainoskuville ja toteutettu vastamainoskampanjoita.

Primus tempus – ensimmäinen aika lähtee liikkeelle näistä aineksista. Teos ei kuitenkaan pyri suoranaisesti mainosten tai tuotteiden vastalauseeksi tai vastakuvaksi. Siinä ei nähdä lainkaan mainoksille tyypillisiä kuvia tuotemerkeistä – ainoastaan hetkiä ja välähdyksiä tuotteiden myynnin edistämistä varten kuvatuista kuvista. Nämä kuvat ovat taidokkaita, kauniita, herkkiäkin. Kuvat lainaavat ja kierrättävät kerronnan tapoja moninaisista lähteistä: taiteesta, tieteestä, luonnosta ja mediakuvastolta itseltään. Samat kuva-aiheet, eleet ja liikkeet toistuvat ja toistuessaan muuntuvat: jatkuvaksi uneksi, heräämiseksi, kasvuksi, peloiksi, hauraudeksi, toivoksi.

Järjestelemällä mainoskuvia uudestaan etsin mahdollisuuksia katsoa kuvia osana kerrontaa, joka ei pyri myymään tai suostuttelemaan. Tutkin sellaista mainoskuvia kohti suuntautuvaa katsetta, joka sivuuttaa mainosviestin keskittyen kuvissa oleviin hetkiin ja yksityiskohtiin. Mainoskuvien lumoavuus ja vetovoimaisuus on edelleen läsnä, lumoavana mysteerinä, aistillisena kokemuksena – mutta ilman välitöntä yhdistymistä tuotteeseen tai tarpeen tyydyttämisen mahdollisuuteen. Kuvien tulkinta-avaruus hämärtyy, laajenee ja hämmentää.

Primus tempus – ensimmäinen aika on televisiomainosten yksittäisistä kuvista rakentuva kollaasielokuva. Teos on toteutettu yhteistyössä Jari Suomisen kanssa, joka on säveltänyt teoksen musiikin. Kuvamateriaali on peräisin vuosina 2011-2013 televisiossa parhaaseen katseluaikaan eli prime time aikaan esitetyistä mainoksista.

Lisätietoja: azar.saiyar(at)gmail.com
Kiitos tuesta: Uudenmaan taidetoimikunta ja Valtion mediataidetoimikunta