• JÄLKITILA
  • JÄLKITILA
  • JÄLKITILA
  • JÄLKITILA

JÄLKITILA / Riikka Niemistö ja Maria Nupponen
Galleria Huuto Jätkäsaari – Projektitila

Piirtämistä teoilla. Tanssia maalipensselillä. Ääriviivoja ja häivytettyjä kuvia. Kaaosta ja järjestyksen kaipuuta. Jalanjälkiä puhtaalla lattialla. Sanomalehtiä ja roskapaperia. Tekoja ja niiden tekemättä jättämistä. Millaisia jälkiä me jätämme jälkeemme maailmaan ja mitä vaikutuksia näillä jäljillä on? Miten paljon meistä jää roskaa, halusimme me sitä tai emme?

”Jälkitila” on esitys, jossa yhdistellään rohkeasti nykyteatteria, fyysistä ilmaisua, performanssitaidetta, kuvataidetta ja tanssia. Esityksen lähtökohtana on käyttää mahdollisimman paljon kierrätys- ja jätemateriaalia ja ostaa mahdollisimman vähän uutta. Jätepaperit, sanomalehdet, vanhat pahvilaatikot ja muut kierrätysmateriaalit saavat esityksessä uuden muodon.

Riikka Niemistö ja Maria Nupponen ovat helsinkiläisiä eri taiteenalojen ammattilaisia. Yhteistyössään he tutkivat esittävän taiteen ja kuvataiteen yhtäläisyyksiä ja eroja ja sitä kautta pyrkivät löytämään taiteen tekemiseen ja kokemiseen uusia muotoja, sekä laajentavat omaa ilmaisuaan hyppäämällä myös toistensa ydinosaamisalueelle.

Ensi-ilta: perjantai 16.5.2014 klo 19.

Muut esitykset: su 18.5., ti 20.5., ke 21.5., pe 23.5., la 24.5.
Kaikki esitykset klo 19.
Liput 10/8e.

Lippuvaraukset: jalkitila(at)gmail.com
Lisätietoja: jalkitila.wordpress.com, Riikka Niemistö/050 531 5517
Esityspaikka: Galleria Huuto Jätkäsaari, Makasiini L3, Tyynenmerenkatu 6

[slide=1]