• Saara (kuva: Aura Saarikoski)
  • Kirje (kuva: Laura Ukkonen)
  • Välitunti (kuva: Laura Ukkonen)

Laura Ukkonen

Kirjeitä

Uudenmaankatu 21.1.-8.2.2015

Laura Ukkonen
Kirjeitä
Galleria Huuto Uudenmaankatu
21.1. – 8.2.2015

Kirjeitä -näyttelyssä on esillä piirustuksia. Teokset ovat puolifiktiivisiä henkilökuvia, huoneita ja maisemia. Ne pohjautuvat dokumentaarisiin havaintoihin lähiympäristöstä ja hetkistä, jolloin ei näennäisesti tapahdu mitään. Teokset ovat viimeisen kolmen vuoden ajalta, jolloin materiaalia on kerääntynyt niin Helsingistä kuin Prahasta, Firenzestä ja Mynämäeltä. Tuttu ja vieras, yksityinen ja julkinen tila, kuten koti, puistot, kaupungit ja pellot sekoittuvat.

Laura Ukkonen (s.1977) työskentelee piirtämällä. Hänen teoksensa vaihtelevat suurikokoisista hiili-, lyijykynä- ja puuväriteoksista pieniin mustepiirroksiin. Ukkonen on helsinkiläinen kuvataiteilija, joka on valmistunut vuonna 2012 taiteen maisteriksi Aalto-yliopistosta. Tällä hetkellä hän suorittaa Aalto-yliopistossa taidekasvatuksen maisteriopintoja. Kuvataiteellinen toiminta on viime aikoina laajentunut myös kuvittamiseen. Ukkonen kuvittaa Yksityisasia -kuvakertomusta, jota on julkaistu vuosina 2013–2014 Voima -lehdessä.

Näyttelyä on tukenut Koneen Säätiö: osa näyttelyn teoksista on saanut alkunsa vuoden 2014 alun residenssijaksolla Saaren kartanon rauhassa, lumettoman talven pimeydessä.

Lisätietoja:
Laura Ukkonen
050 5894175
ukkonen.laura(a)gmail.com
lauraukkonen.blogspot.fi