• TuoviEskolaKutsu
  • Hopea salava
  • Kolme viisasta
  • Manarola
  • Marrakech
  • Ryijy
  • Morocco
  • Siesta

Tuovi Eskola

Mielikuvieni Marrakesh

Uudenmaankatu 20.1.-7.2. 2016

Tuovi Eskola
Mielikuvieni Marrakesh
20.1. – 7.2.2016
Galleria Huuto Uudenmaankatu

Maalatessani kuvittelen ja kuvitan paikkoja, joissa en ole todellisuudessa koskaan käynyt. Näen usein unia, joissa vierailen eri puolilla maailmaa. Nämä unet eri maista toimivat maalausteni lähtökohtina. Tähän näyttelyyn olen valikoinut mukaan Marokkoon liittyviä maalauksiani ja piirustuksiani. Marokossa minua viehättävät häikäilemättömät värit, runsaus, koristeellisuus ja ornamentiikka.

Maalausten kuva-aines on kollaasikudelmaa useasta eri lähteestä: lehdistä ja internetistä, tuntemattomien lomakuvista, unissani tekemistäni kaukomatkoista sekä tapahtumia, rakennuksia ja hetkiä kotikaupunkini Helsingin kaduilta. Maalauksissani nykyajan kuvavirta sekoittuu henkilökohtaisiin kokemuksiin ja muistoihin.

Paloista koostuvat maalaukseni mahdollistavat sen, että voin yhden raamin sisällä hajottaa aikaa, tilaa ja perspektiiviä. Kuvaan rakennusten sisä- ja ulkotiloja sekä erilaisia valo- ja säätiloja samanaikaisesti.

Samaistun Henri Matisseen ja aikalaisiin, jotka matkasivat ympäri maailmaa ja maalasivat eksoottisia kuvia vieraiden kulttuureiden innoittamina. Itse matkustan orientalismin perässä internetin virtaan, Itä-Helsinkiin tai Kallion etnisiin ruokakauppoihin.