• Saara Maria Piispa, Liina Mäki-Patola, Kati Roover
  • Kati Roover: Puu
  • Liina Mäki-Patola: Pahiksilla on aina musta silmä
  • Saara Maria Piispa: Kotipallo
  • Saara Maria Piispa, Liina Mäki-Patola, Kati Roover
  • Saara Maria Piispa, Liina Mäki-Patola, Kati Roover
  • Saara Maria Piispa, Liina Mäki-Patola, Kati Roover

Kati Roover, Liina Mäki-Patola, SAARA MARIA PIISPA

TUULISUKELLUS, UNIELÄMÄ JA TUHANNEN VAUNUN JUNA

Viiskulma 24.6.-12.7.2009

Näyttelyssä on esillä kolmen kuvataiteilijan piirustuksia ja maalauksia. Taiteilijat tutkivat minkälaisia asioita haluamme kätkeä toisilta ihmisiltä. Mitä ja keitä emme uskalla kohdata? Tarvitaanko toinen, jotta voisimme elää vapaasti, pakoilematta?

Liina Mäki-Patola

Usein minusta tuntuu, että unet ovat todellisempia kuin päivällä koettu elämä. Painajaiset jäävät alitajuntaan välähdellen kuvina päivän mittaan. Myös vanhat unet palaavat mieleeni aika ajoin. Unien lisäksi olen inspiroitunut tarinoista ja ihmettelen, mitä on oikea todellisuus?

Saara Maria Piispa

Tyhjensin äskettäin laatikoita yrittäessäni selvittää mitä minulla on. Kasasin tavaroita isolle pöydälle ihmetellen, mihin tarvitsen kaikkea. Totesin, etten osaa laittaa asioita järjestykseen, mutta tiedän missä ne ovat. Elämä muodostuu asioista, jotka säilyvät tarinoissa tai takapihoilla, kodeissa, kasoissa ja säilytyspaikoissa. Mietin, voiko kaksi olla kasa, jos yksi ei riitä. Missä ovat kaikki muut ihmiset kun minä piirrän?

Yhteistä teoksilleni on yksinkertaisuus ja toisto. Työskentelyni on tutkimusmatka arkisuuteen, välittämättä rypyistä ja naarmuista. En ole koskaan käyttänyt mankelia.

Kati Roover

Löydän luonnossa liikkuessani aina jotain uutta mitä en ole aikaisemmin huomannut. Kaupunkimaisemasta uuden löytäminen voi olla vaikeampaa. Kaikki kun on kovin tarkkaan rajattua ja mitattua. Haaveilen maailmasta, jossa ihminen olisi osana luontoa eikä keinotekoisesti sen yläpuolella. Todellisuutta en pysty muuttamaan mutta mielikuvitukseni turvin pystyn tutkimaan tuota outoa ja idealistista maailmaa. Löytöretkelleni otan mukaan vanhoja valokuvia, eläinsatukirjan ja entisaikojen mytologioita.

Yhteystiedot:
Liina Mäki-Patola, puh. 040 7706 907
s-posti: liina.makipatola(at)gmail.com
Kati Roover, puh. 040 4191 775
s-posti: art(at)katiroover.com