TIEDOTE  14.6.2018                                Vapaa julkaistavaksi heti

Jätkäsaaren L3-makasiinista tilansa menettäneet Galleria Huuto ja Galleria Rankka muuttavat elokuussa Kamppiin

Vuoden vaihteessa kaupungin omistamasta Lars Sonckin piirtämästä L3-satamamakasiinista remontin alta irtisanotut Galleria Huuto ja Galleria Rankka ovat solmineet vuokrasopimuksen Kojamon kanssa Eerikinkatu 36:ssa sijaitsevista vanhoista kone- ja vesivoimalaboratoriohalleista.

Alun perin teknillisen korkeakoulun koneteknilliseksi laboratorioksi vuonna 1933 valmistuneen rakennuksen on suunnitellut arkkitehti Onni Tarjanne. Viime vuodet Metropolian teknisten aineiden opetuskäytössä olleet hallit vapautuvat gallerioiden käyttöön elokuun 2018 alusta. Nyt solmittu sopimus on kaksivuotinen.

Taiteilijavetoisten Galleria Huudon, Galleria Rankan ja Galleria SIC:n irtisanominen Jätkäsaaren entisistä tiloistaan toukokuun lopusta sai kevään mittaan paljon huomiota julkisuudessa. Äskettäin edesmenneen taidekriitikko Otso Kantokorven käynnistämän adressin gallerioiden puolesta allekirjoitti yhteensä 1756 henkilöä. Vetoomusten ja julkisen keskustelun vaikutus löytyneeseen ratkaisuun on selvä.

Jätkäsaaressa vuodesta 2012 toimineella Galleria Huudolla on ollut samoissa tiloissaan neljä erillistä näyttelytilaa ja se on järjestänyt vuosittain noin 70 näyttelyä. Vuodesta 2015 toiminut galleria Rankka on tarjonnut pääkaupunkiseudulla poikkeuksellisen pitkiä kuuden viikon näyttelyjaksoja, ja näyttelyitä on ehtinyt kertyä noin 20. Jatkossa kummankin gallerian toiminnan määrä ja laatu tulevat säilymään vähintään entisellään. Galleria Huuto ja Galleria Rankka muuttavat uusiin tiloihinsa elokuussa.

Galleria Huuto toimii tämän kesän ilman tiloja, mutta järjestää ad hoc-näyttelyitä vapaasti julkisessa kaupunkitilassa #huutotemporary-projektin muodossa.

Galleria Huudon toiminnanjohtaja Henni Oksman ei peittele helpottuneisuuttaan pitkän jatkuneen tilakriisin ratkeamisesta:
”Galleria Huutoa pyörittää suhteellisen pienillä taloudellisilla resursseilla taiteilijayhteisö ja olemme alusta asti ymmärtäneet, että voidaksemme järjestää taiteilijoille näyttelymahdollisuuksia mahdollisimman edullisesti, joudumme myös ennen pitkää vaihtamaan tiloja. Jätkäsaaresta lähtö tuli ikävästi puun takaa ja uhkasi koko toiminnan jatkuvuutta. Olemme erittäin iloisia, että löysimme kaupungin kulttuuri- sekä kiinteistöasioista vastaavien virkamiesten sekä Kojamon kanssa näin toimivan ratkaisun tilakysymykseen. Näihin uusiin tiloihin saadaan erittäin toimivat ja persoonalliset näyttelytilat, jotka sijaitsevat yleisön kannalta hyvin saavutettavassa paikassa lähellä muita keskustan gallerioita.”

Myös Galleria Rankalle syksyllä avattavat tilat tarjoavat mahdollisuuden jopa oman toiminnan kehittämiseen:
”Galleria Rankan uudet tilat mahdollistavat marginaalitaiteen yhdistyksen toiminnan kehittämisen ja uusien visioiden synnyn”, toteaa galleria Rankan johtoryhmä.

Henkilökohtaisesti huolta gallerioiden tulevaisuudesta kantanut apulaispormestari Anni Sinnemäki on iloinen että galleriat ja Kojamo ovat löytäneet molempien kannalta hyvän ratkaisun hankalassa tilanteessa:
”Tilojen väliaikainen käyttö on asia, jota Helsinki haluaa edistää. Kaupungissa tapahtuu koko ajan muutoksia ja on kaikkien etu, jos toistaiseksi tyhjillään oleviin tiloihin tulee elämää, toimintaa ja tapahtumia. Tämä koskee niin kaupungin omia tiloja kuin muiden toimijoiden omistuksessa olevaa rakennuskantaa. Olen hyvin iloinen siitä, että Galleria Huuto ja Galleria Rankka jatkavat toimintaansa kauniissa rakennuksessa ja taiteen ystävien kannalta erinomaisella sijainnilla.”

”Metropolialta elokuussa vapautuvan Albertinkadun kampuksen rakennukset ovat keskeisillä, näkyvillä paikoilla Helsingissä ja hyvien liikenneyhteyksien äärellä. On todella hienoa, että opetuskäytöstä vapautuviin rakennuksiin saadaan uutta eloa ja kulttuuritoimintaa väliaikaisten galleriatilojen myötä, etteivät rakennukset jää tyhjilleen asemakaavoitustyön ajaksi”, toteaa Kojamon Metropolian keskustakiinteistöjen kehittämisestä vastaava hankejohtaja Heikki Hirvonen.

 

Lisätietoja:
Henni Oksman, Galleria Huuto,  0400-653 461, director(at)galleriahuuto.net