• Petteri Cederberg
  • Petteri Cederberg
  • Petteri Cederberg
  • Petteri Cederberg

Petteri Cederberg

Exhibit no 4

Viiskulma 12.9.-30.9.2012

Näyttelyni koostuu piirrosanimaatiosta ja sen jäljistä paperilla.

Esillä olevat teokseni tutkivat ihmisen mielen tiedostamatonta puolta ja aivojen alitajunnan logiikkaa. Nämä tiedostamattomat tunteet ja ajatukset ohjaavat usein käyttäytymistämme meidän sitä itse huomaamatta.

Pyrin teoksissani saavuttamaan ilon ja surun sekä pelon ja turvallisuudentunteen välissä olevan tilan. Jokin voi olla todella hauskaa kunnes se kääntyy surulliseksi. Toisaalta jokin äärimmäisen tavanomainen voi muuttua yhtäkkiä hyvin kiinnostavaksi. Mitä on tällä tilojen välisellä alueella? Mikä on se viimeinen ajatus tai teko, joka kääntää vaa´an kielen toiselle puolelle? Onko tätä tilaa olemassa ja onko sitä mahdollista edes esittää kuvataiteen keinoin?

Petteri Cederberg on valmistunut kuvataiteen maisteriksi Kuvataideakatemian maalaustaiteen osastolta 2011 ja on Taidemaalariliiton kokelasjäsen. Galleria Huudon näyttely on Cederbergin debyyttinäyttely Helsingissä. Hän on osallistunut useisiin yhteisnäyttelyihin sekä Suomessa että ulkomailla, viimeksi elokuussa 2012 Tallinnan Taidehallissa ”Silent Revolution” yhteisnäyttelyssä osana Tallinnan piirustustriennaalia.