• I'm12
  • Aura Saarikoski
  • Eeva Hannula
  • Heini Vanhanen
  • Hertta Kiiski
  • Hilja Mustonen
  • Jussi Virkkumaa
  • Maija Kurki
  • Marja Saleva
  • Tiina Palmu
  • Timo Marila
  • Ville Mäkilä

Aura Saarikoski, Eeva Hannula, Heini Vanhanen, Hertta Kiiski, Hilja Mustonen, Jussi Virkkumaa, Maija Kurki, Marja Saleva, Tatu Gustafsson, Tiina Palmu, Timo Marila, Ville Mäkilä

I’m12

Jätkä 1 16.2.-3.3.2013

I’m12
HUUTO JÄTKÄSAARI 1
16.2.–3.3.2013

Turkulais-helsinkiläinen taiteilijaryhmä esittää valokuvia, liikkuvaa kuvaa, installaatioita

Meitä on kaksitoista. Meitä yhdistää valokuva, yhdessä aloitetut valokuvaopinnot Turun Taideakatemiassa syksyllä 2008. Neljässä vuodessa meistä kasvoi vielä enemmän erilaisia kuin olimme alussa. Tällä hetkellä osa meistä toimii Helsingissä ja osa Turussa. Osa jatkaa opintojaan taiteen maisteriksi Kuvataideakatemiassa ja Aalto-yliopiston Valokuvataiteen laitoksella, osa toimii vapaina taiteilijoina.

Näyttelyssä valokuvaa lähestytään eri kulmista, käsitellään ja kohdellaan eri tavoin. Jotkut ovat luopuneet kamerasta kokonaan. Esillä on valokuvaa, tekstiä, liikkuvaa kuvaa ja installaatioita, pääosin vuosilta 2012–2013.

Lisätietoja:
Hertta Kiiski, hertta(at)herttakiiski.com, 040-5846838