• Jussi Karhunkorva
  • Uni tulee läpi II: Näytös hämärässä
  • Uni tulee läpi V: Noitatyttö toisella puolella
  • Uni tulee läpi IV: Tulivuori
  • Kohtaus rannalla
  • Uni tulee läpi I: Sarvipäinen jumaluus

JUSSI KARHUNKORVA

TOISESTA TODELLISUUDESTA

Uudenmaankatu 2.6.-20.6.2010

Jussi Karhunkorva
Toisesta todellisuudesta
2.6. – 20.6.2010
Galleria Huuto Uudenmaankatu

Näyttelyssäni ”Toisesta todellisuudesta” esiintyvät 2000-luvun teemani ja motiivini, jotka pohjautuvat elämänpituiseen etsintäretkeeni kuvina ja mielentiloina. Kuviini heijastuvat historiallisena ulottuvuutena myös aikaisempien sukupolvien tarinat.

Uudet teokseni, vuosina 2008–2009 valmistuneet maalaukset ja akvarellit ovat suora jatkumo alkujaan mustavalkoisista tussilaveerauksista 2000-luvun alussa alkaneesta aiheiden yhteensulautumasta. Parin vuoden tauon jälkeen palasin värien käyttöön, akvarellien pohjalta. Uutena ilmaisukeinona tutkin värien ja akvarellitekniikkaan perustuvan sattuman kautta syntyviä uusia todellisuuksia.

Kaikki maalaukseni toimivat sarjallisena jatkumona. Niitä voi katsella sarjakuvan tapaan, mutta niitä voi tutkia myös erillisinä taideteoksina. Kuvissa esiintyy usein samoja hahmoja, kuitenkin aina uutta ja tuntematonta etsien.

Töissäni näytän, miten ihmisen usein houreisessa elämässä uni ja todellisuus limittyvät toisiinsa pohjattoman mielikuvituksemme kautta. Kuvissani esiintyy erilaisia luonnonilmiöitä sadunomaisisissa maailmoissa. Innoitusta näihin olen saanut muiden muassa William Blakelta. Kesällä 2008 tekemissäni maalauksissa esiintyy erityisesti portti, joka minulle merkitsee unen ja toden raja-aitaa. Sen läpi ihmismieli tempautuu uusiin mielentiloihin ja ulottuvuuksiin – kuin katsoisi keskittyneesti elokuvaa tai lukisi kirjaa uppoutuen uusiin ja outoihin mielikuviin.

Usein kuvani jakautuvat yliseen ja aliseen maailmaan ja toisaalta menneeseen maailmaan sekä nykyaikaiseen tieteen ja informaation aikaan. Alisessa ja ylisessä maailmassa on se erikoisuus, että ylisellä maailmalla on juuret alisessa todellisuudessa. Entiteetit näyttäytyvät usein puun oksistossa, symboloiden yhteyttämisen salaista kaavaa, mikä on nykyajan luonnontieteilijöiden suurimpia arvoituksia. Kaava tiedetään, mutta sen syntysalaisuutta ei. Kuten alkemistit etsivät viisasten kiveä, myös minä etsin uutta ja vapauttavaa ajatusta. Unta, jonka melkein muistaa, mutta joka kuitenkin katoaa jonnekin muistin tuolle puolen.

Jussi Karhunkorva (s. 1971) valmistui kuvataiteen maisteriksi v. 2001 Kuvataideakatemiasta. Karhunkorva asuu Tampereella, jossa toimii mielenterveyskuntoutujien kuvataidekurssien vetäjänä. Karhunkorvan töitä on viime vuosina ollut esillä mm. Helsingissä, Joensuussa, Kokkolassa, Turussa, Vantaalla ja Ruovedellä.

Jussi Karhunkorva
040 555 9142
jussi.karhunkorva(at)luukku.com
http://www.karhunkorva.com/