Kalle Turakka Purhonen
Son of a pizza ja muita omakuvia
30.7.–23.8.2026
Alkuperäinen ”Son of a pizza” on veistos, jonka tein vuonna 2014. Liimasin yhteen pinon käytettyjä take-away pizzalaatikoita ja tähän palkkiin veistin mattoveitsillä omakuvan. ”Son of a pizza” oli tyypillinen sen ajan veistokseni. Keräilin kaikenlaista arjessa vastaan tulevaa roskaa ja pyörittelin sitä pohtien, mihin se taipuisi. Miten säilyttää alkuperäiset ainekset ja samalla kasvattaa siitä jotain uutta? Onnistuneen pizzalaatikko-veistoksen jäljiltä jatkoin laatikoiden talteen ottamista ja nyt, yli kymmenen vuotta myöhemmin, niitä on tarpeeksi kokovartalo -omakuvaa varten.
Vanhojen hyvien ideoiden toteuttamisessa on joskus se ongelma, että varsinainen tekemisen kipinä on jo muualla. Vuosien varrella uuvuin roskien taiteeksi työstämiseen ja löysin taas maalaamisen ilon. En halunnut keskeyttää hyvää maalausmeininkiä, joten päätin aloittaa veistokseen valmistautumisen vesiväriomakuvilla.
Olen maalannut lähinnä akvarelleilla noin kuusi vuotta. Maalatessa kokee suurempaa vapautta, kuin muilla elämän alueilla. Maalaus on kehollista ja intensiivistä, mutta samalla se vaatii aikaa ja rauhallista katsomista. Se on älyllistä, muttei kielellistä. Maalaan suoraan havainnosta. Oma ilmaisu on maalaustilanteen myötä dialogissa ympäröivän maailman kanssa. Siinä on jotain samaa kuin kierrätysmateriaalikollaaseissa.
Maalattuani paljon luonnossa ja kaupungilla tuntui hyvältä siirtyä sisätiloihin maalaamaan alastonomakuvia tätä näyttelyä varten.
Alastonmuotokuva näyttää ihmisen intiimisti ja yksityisesti, ja toisaalta riisuttuna rinnastaa kaikki yksilöt keskenään – ainutkertainen onkin vakiintunut kuvatyyppi. Ehkä ikäni, sukupuoleni tai suomalaisen saunakulttuurin takia alastomuus ei tunnu kiusalliselta. On luontevaa ja mukavaa olla kotonaan alasti. Lihan ja ihon maalaaminen on hauskaa. En pysty enkä pyri hallitsemaan omakuvieni ilmeitä. Niinpä maalaukset ovat välähdyksiä ihmisestä, joka on vuoroin innostunut, epäileväinen, murheissaan tai seesteinen. Maalatessa itsetutkiskelu etääntyy ensin pelkäksi hahmottamisen haasteeksi ja teknisen mielenkiinnon kohteeksi. Havainto ihmisestä silmien takana piirtyy hitaasti esiin, kuvien myötä.
Matkalla kohti pizzalaatikkoveistosta kasvatin akvarellien kokoa. Jätin värit ja maalasin muutaman kuvan musteella ja vedellä. Ennen veistämistä tein vielä täysikokoisia hiilipiirrossuunnitelmia. Nämä ovat itselleni näyttelyn nolostuttavimmat alastonkuvat; ei siksi miltä maha tai munat näyttävät, vaan koska piirustukselliset pyrintöni näkyvät niissä paljaana. En ole suvereeni mittasuhteitten hahmottaja. On kestänyt kauan oppia tekemään havaintoon perustuvaa kuvaa hermoilematta koko ajan, onko piirustus ihan pielessä. Pitää hermoilla sopivasti, ettei mene ihan pieleen, mutta sitten on keskityttävä mukavampiin asioihin.
Ihmisenkokoisen pizzalaatikkopalkin valmistaminen oli oma mutkikas tekninen haasteensa. Tämän lehdistötiedotteen deadline-päivänä näyttelyyn on vielä yli kuukausi aikaa ja uuden Son of a Pizza-veistoksen toteuttaminen on yhä silkkaa seikkailua. En tiedä onko minulla mitään edellytyksiä sen toteuttamiseen, paitsi uteliaisuuteni. Omakuvista koostuva näyttely on myös omakuva taiteilijuudesta. Kuumottavista ideaaleista, itsetuntemuksen kasvamisesta, työrauhan tärkeydestä ja siitä kuinka sen voi löytää omalakisista absurdeista projekteista.
Kiitokset Antti-Ville, Pasi ja Sampsa avusta veistoksen rakenteellisten ratkaisujen pohdinnoissa. Kiitos Taiken Uudenmaan rahastolle työskentelyn tukemisesta. Kiitos Pauliinalle kaikesta mahdollisesta jeesistä tämänkin matkan varrella.
Kalle Turakka Purhonen
Porvoossa 14.6.2026
