• Hanna Räisänen
  • Pystyvihrea
  • Punaista
  • Turkoosi
  • Nurjan-alku
  • Harmaa

Hanna Räisänen

Maalauksia

Viiskulma 26.10.-13.11.2011

Hanna Räisäsen näyttelyssä on esillä maalauksia, joiden aiheina ovat taiteilijan itsensä neulomat mallitilkut. Näyttelyn pienten maalausten sarja koostuu 30cm x 32cm kokoisista kankaalle öljyväreillä maalatuista teoksista. Suuremmissa teoksissa on käytetty maalauspohjana mdf-levyä.

Kädet, käsillä tekeminen ja käsittäminen ovat olleet keskeisiä teemoja taiteilijan työskentelyssä viime aikoina. Näyttelyn maalauksissa on tutkittu neuleen pintaa ja rakennetta. Lähtökohtana on ollut kaipaus rauhalliseen ja kiireettömään elämäntapaan. Neulomisen ja myös näiden maalausten hitaus merkitsevät taiteilijalle vapautumista kiihkeästä, pakkotahtisesta elämänrytmistä.

Hanna Räisänen on valmistunut kuvataiteilijaksi v. 2006 Lahden Taideinstituutista. Hänellä on ollut yksityisnäyttelyitä v. 2007 Lahden Taidepanimolla ja v. 2010 Galleria Uudessa Kipinässä Lahdessa. Syksyllä 2008 hän osallistui Helsingin Taiteilijaseuran ”Ilmapiiri”-ryhmänäyttelyyn Kanneltalossa. Tämä Galleria Huudon näyttely on taiteilijan ensimmäinen yksityisnäyttely Helsingissä.