• Elina Katara

Elina Katara

Omistamisen ihanuus ja taakka

Uudenmaankatu 9.5.-20.5.2007

Elina Katara
Omistamisen ihanuus ja taakka
Galleria Huuto Uudenmaankatu
9.5.–20.5.2007

Näyttely koostuu piirustuksista jotka käsittelevät ihmisen lähelleen keräämiä esineitä. Näyttelyn väri on harmaa. Se on pölyn ja lyijyn väri.

Tutkin kodin mikrokosmosta esineiden kautta. Näyttelyn piirrokset kuvaavat vähäisistä vähäisimpiä, laatikoihin, kaappeihin ja muihin säilytyslokeroihin kerääntyneitä kokoelmia. On laaja kokoelmia esineitä joita ehkä joskus tarvitsee, on kokoelma kuluneita simpukoita joiden alkuperä on jo kauan sitten unohtunut, on vuosien myötä karttunut kokoelma tarpeettomia viinipullon korkkeja jne.

Olen asettunut ulkopuoliseksi tarkkailijaksi omassa kodissani ja
havainnoinut mitä kaikkea kannamme mukanamme muutosta toiseen, miten esineet määrittävät ihmistä ja minkälainen tunneside niihin syntyy. Olen kuvitellut aikaa eteenpäin kun meitä ei enää ole ja miettinyt mitä jää jäljelle. Tulevaisuuden arkeologit saattaisivat löytää kaivauksissaan muttereita, hiusneuloja, ongen kohon tai vaikka muovisen sydämen.

Näyttely käsittelee myös esineiden merkitysten muutoksia. Astiat ovat tarpeellisia ruokailun yhteydessä, mutta vanhoista ruuantähteistä likaisina tiskikasoina ne ovat tarpeettomia. Samalla ne muuttuvat visuaalisesti kiinnostaviksi muodostelmiksi. Inhimillisyys tekee kasat, rahallisesti arvottomat kokoelmat ja ympäriinsä ripotellut pikkuesineet kiehtoviksi. Ne voi nähdä muotokuvana ihmisestä.

Kiitos: Uudenmaan taidetoimikunta

Lisätietoja: ekatara(at)muu.fi, 040 596 3101