Pauliina Turakka Purhonen
Kotona (feat.)
15.1.-8.2.2026
15.1.2025
Kuu on vielä melkein täysi. Metsikössä on hankala kulkea. Puiden heittämät varjot sotkevat hankeen tallattua polkua, se erottuu heikommin kuin pilvisellä säällä, pelkkien katuvalojen loisteessa.
Kuljen rantaan. Lahti on jäässä. Eilinen sulakeli on rakentanut jään päälle kirkkaan peilin, johon heijastuu Rastilan valot, metroradan helminauha, aamun viimeiset tähdet ja alkava sarastus.
Maalaan kotona, siinä rajatussa tilassa, jonka seinät, ikkunat ja asiat muodostavat. Maalatessa en pääse irti havainnosta. Tiedän, että polku kulkee kulkuaan korkeiden kuusien varjossa, kiertäen kivet ja muurahaiskeot, mutta en pysty maalaamalla onkimaan sitä muististani, saati kääntämään näkyväksi. Olen sidottu tähän.
Katson vanerille ilmestyvää kuvaa. Tunnistan siitä edessäni olevan näkymän, mutta se on jotenkin vieras, ikään kuin maalari olisi joku muu, joku minua paljon pitempi, joka katselee korkealta, ja maalaa oikkujensa mukaan.
Pitkään aikaan en ole maalannut. Ei ole huvittanut. Ristiriita todellisuuden ja sen pohjalta tehdyn havainnon välillä oli liian suuri. Se suututti minua. Edelleen ihmettelen, miksi appelsiini on niin valtavan iso lautasellaan, ja miksi se tuossa on, juuri tipahtamaisillaan pöydän reunan yli, luiskahtamaisillaan kuvapinnan ulkopuolelle? Miksi ikkuna on niin kaukana, ja oliko tähän pakko lisätä vielä neulasiaan varistava kuivahtanut joulukuusikin?
Mutta on myös ihmeellistä havaita, että maali, hieman vastenmieliseltä tuoksuva muovilitku on veriappelsiinin säikeistä lihaa, Aleksin linnun lautaselle heittämää sinertävää varjoa ja siihen viereen heijastuvaa vaaleanpunaista, on ja ei kuitenkaan ole.
Pauliina Turakka Purhonen, s 1971, opiskeli maalausta, mutta työskentelee yleensä tekstiilimateriaalein. Tekee silloin tällöin retkiä maalauksen tuuliseen maisemaan.
Kiitos
TAIKE, Pauliina Pesonen
Yhteystiedot
t.urakka (a) gmail.com
www.pauliinaturakkapurhonen.com
@turakkapurhonen
