• Annika von Hauswolff

Annika von Hausswolff (SE)

HELSINKI AT LAST

Uudenmaankatu 25.4.-6.5.2007

Annika von Hausswolff (SE)
Helsinki At Last
Galleria Huuto Uudenmaankatu
25.4.–6.5.2007

Helsinki at Last on ruotsalaisen kuvataiteilija Annika von Hausswolffin ensimmäinen yksityisnäyttely Helsingissä.

Annika von Hausswolff on työskennellyt valokuvan parissa 90-luvun puolivälistä lähtien. Hänen taiteellaan on ollut huomattava vaikutus valokuvailmaisun nousussa yhdeksi kansainvälisen nykytaiteen keskeisimmistä ilmaisumuodoista ja tätä nykyä hän kuuluukin kotimaassaan sukupolvensa arvostetuimpien taiteilijoiden joukkoon.

Taiteilija on syntynyt Göteborgissa 1967, opiskellut Tukholmassa Konstfackskolanissa vuosina 91-94 ja edustanut Ruotsia Venetsian Biennalessa -99. Viime vuodet hän on asunut ja työskennellyt Berliinissä, mutta on vastikään muuttanut takaisin Göteborgiin ottaakseen vastaan osa-aikaisen professuurin Valokuvataiteen korkeakoulussa Göteborgin yliopistossa.

Galleria Huudossa Annika von Hausswolff esittää neljä valokuvateosta vuosilta 1997-2006. Valitut teokset havainnollistavat hänen taiteellisen työskentelynsä kehitystä vuosien saatossa. Näyttelyssä nähdään lavastettuja tilanteita, omakuvia ja esineasetelmia.

Untitled (with bubble), 1997, on seitsemän kuvan sarja, jossa taiteilija puhaltaa purukumista palloja. Itselaukaisimen avulla tallennetaan juuri se hetki kun pallot lopulta läsähtävät rikki kasvoille. Untitled (shirts), 2002, on sarja kuudestatoista rosan ja beigen sävyisestä, identtisellä tavalla solmuun väännetystä paidasta. Kuvat voi nähdä eräänlaisina muotokuvina ja samalla myös visuaalisina ja psykologisina eleinä. Live from the Ocean, 2005. ”Nainen on astunut tuolin sisään. Hän seisoo keskellä tyhjää huonetta, lattia on meri, tuoli on vene. Nainen on matkalla kotiin.” Untitled, 2006, käsittää kahdeksan mustavalkoista kuvaa käsistä muokkaamassa ilmapalloa. Sama aihe kertautuu sarjallisena yhä uudelleen. Kokonaisuus voidaan käsittää eräänlaisena manuaalisena mantrana tai epäkäytännöllisten käyttöohjeiden sarjana.

Annika von Hausswolff toteaa näyttelystään: ”Näyttelyn nimi Helsinki at Last kuvaa innostustani siitä, että vihdoinkin pääsen esittämään kuviani Helsingissä, kaupungissa josta pidän hyvin paljon ja jonka tunnen kovin läheiseksi itselleni.”

Nyt avautuva Annika von Hausswolffin näyttely on osa HUUTO TUOTANTOA–näyttelysarjaa, joka Galleria Huudon ja sen jäsentaiteilijoiden kontaktien kautta tuottaa Helsinkiin kengännauhabudjetilla kiinnostavia ja ajatuksia herättäviä näyttelyitä ja muita taiteellisia projekteja kansainvälisiltä nykytaiteilijoilta. Jokainen HUUTO TUOTANTO on täysin ainutlaatuinen tapahtuma Suomessa.

Annika von Hausswolffia edustavat Galleri Andréhn-Schiptjenkon (Tukholma) ja Gallery Casey Kaplan (New York) ja hänen teoksiaan kuuluu Nykytaiteenmuseo Kiasman lisäksi seu raaviin kokoelmiin: Aarhus Kunstmuseum, Tanska /
Akzo Nobel Art Foundation, Arnhem, Hollanti / AsAnnika trup Fearnley Collection, Oslo, Norja / Museet for Moderne Kunst, Oslo, Norja / Caldic Collection, Rotterdam, Hollanti / Fonds National d´Art Contemporain, Pariisi, Ranska / Fotomuseum Winterthur, Sveitsi / FRAC Languedoc -Roussillon, Montpellier, Ranska / Guggenheim Museum, New York, USA / Göteborgs Konstmuseum, Ruotsi / Harvard University Art Museums, Cambridge, USA / Länsmuseet Gävleborg, Gävle, Ruotsi / Magasin 3 Stockholm Konsthall, Stockholm, Ruotsi / Malmö Konstmuseum, Ruotsi / Moderna Museet, Stockholm, Ruotsi / Museum of Contemporary Art, Chicago, USA / Neuberger Berman, New York, USA / Norrköpings Konstmuseum, Ruotsi / SFMOMA, San Francisco, USA / Skövde Konstmuseum, Ruotsi / Statens Konstråd, Ruotsi / Statens Museum for Kunst, Copenhagen, Tanska / Västerås Konstmuseum, Ruotsi

Kiitokset: Marina Ciglar, Helena Eriksson, Anna Lamberg ja IASPIS