• Raitanen, Rönnholm & Vapaavuori: Kahden vaiheilla
  • Raitanen, Rönnholm & Vapaavuori: Kahden vaiheilla
  • Raitanen, Rönnholm & Vapaavuori: Kahden vaiheilla
  • Raitanen, Rönnholm & Vapaavuori: Kahden vaiheilla
  • Raitanen, Rönnholm & Vapaavuori: Kahden vaiheilla
  • Raitanen, Rönnholm & Vapaavuori: Kahden vaiheilla

Emma Rönholm, Salla Vapaavuori, Tiina Raitanen

Kahden vaiheilla

Jätkä 2 13.9.-28.9.2014

Tiina Raitanen, Emma Rönnholm & Salla Vapaavuori
Kahden vaiheilla – tilateos
Galleria Huuto Jätkäsaari 2
13.9.–28.9.2014

Kahden vaiheilla on kolmen taiteilijan yhteisteos. Yhdessä tekeminen on meille sekä tapa haastaa itsemme että oppia toisiltamme. On myös kiinnostavaa nähdä, miten kolme erilaista tekotapaa toimivat yhdessä. Taiteellisessa työskentelyssämme on monia yhtymäkohtia – jokaisen tekemisessä on piirteitä, jotka herättävät kiinnostusta ja vastakaikua toisissa. Yhteisen idean kehittely on kuitenkin ollut pitkä prosessi.

Monien poukkuilevien keskustelujen jälkeen teoksemme aiheeksi muodostuivat valinnat, päätöstenteko ja loputtomien mahdollisuuksien problematiikka. Valintoja joudumme tekemään jatkuvasti, koskien sekä arkipäivisiä että suurempia, elämänsuuntaamme muokkaavia asioita. Mitä enemmän meillä on mahdollisuuksia ja vaihtoehtoja, sitä enemmän meidän pitää tehdä päätöksiä. Se saattaa ihmisen jatkuvasti kysymysten ääreen: mitä minä haluan, kumpi olisi parempi, vastuullisempi, kestävämpi, nopeampi, jännittävämpi… Aihe näyttäytyy meille myös eräänlaisena heijastumana yhteisestä, taiteellisesta prosessistamme.

Valmis teos on visuaalinen ilmentymä päätöksenteon ja epäröinnin prosessista. Kahden vaiheilla – teoksessa vaihtoehtojen ketjuuntuva joukko huojuu hiljalleen ilmassa. Onko oikeaa tai väärää, hyvää tai vielä parempaa?

Tiina Raitanen, Emma Rönnholm ja Salla Vapaavuori ovat tunteneet toisensa opiskeluajoilta Kuvataideakatemiasta, josta he ovat valmistuneet 2011-2012.
Raitanen yhdistää tilateoksissaan löytömateraaleja työstämiinsä elementteihin. Rönnholm tekee tila- ja esineteoksia, usein moottoreita ja muuta mekaniikkaa hyödyntäen. Vapaavuori työskentelee tilateosten parissa hyödyntäen eri tekniikoita kuvanveistosta ääneen, valoon, videoon ja tekstiin.

www.tiinaraitanen.net
tiina(a)tiinaraitanen.net / 044-5728997

www.emmaronnholm.com
emma.ronnholm(a)gmail.com / 050-5229551

www.sallavapaavuori.com
sallavapaavuori(a)gmail.com / 050-4653280