• Elina Oikari: Kasvojen vaihdos, 2016
  • Elina Oikari: Kasvojen vaihdos, 2016
  • Elina Oikari
  • Elina Oikari

Elina Oikari

Kuvahinen

Pikkujätkä 18.11.-3.12.2017

Elina Oikari
Pekka Aikio (äänisuunnittelu)
Kuvahinen
Galleria Huuto Jätkäsaari – Pikkujätkä
18.11. – 3.12.2017

Kuvahinen kuroo teemoja saamelaisrunoista sekä meneillään olevasta, ensimmäiseksi nimenomaan pohjoisessa näkyvästä ilmastonmuutoksesta yhteen. Teos toimii myös kineettisenä meditaationa arktisista maisemista. Kuvahinen koostuu super 8 mm-filmille kuvatusta sekä arkistomateriaalista, jotka sulautuvat yhteen Pekka Aikion äänisuunnitelman kautta.

Elina Oikari on helsinkiläinen elokuvantekijä ja kuvataiteilija. Hän on valmistunut taiteen maisteriksi Aalto-yliopiston Dokumentaarisen elokuvan linjalta vuonna 2014. Oikari on tehnyt lyhytelokuvia erityisesti kinokonsertteihin yhteistyössä muusikkojen, säveltäjien ja kapellimestarien kanssa. Hän painottaa kuva- ja äänikerronnan kokeellisia yhtymäkohtia teoksissaan, joiden teemat kytkeytyvät muun muassa näytelmäkirjallisuuden klassikoihin, toiseuden ja vieraantumisen kokemuksiin sekä 1980-luvulla syntyneiden sukupolvikokemukseen. Oikarin teoksia on esitetty useilla kotimaisilla ja kansainvälisillä elokuva-ja musiikkifestivaaleilla.

Näyttelyä ovat tukeneet Tiina ja Antti Herlinin säätiö ja Taiteen edistämiskeskus.

Lisätietoja:
Elina Oikari
pokniupok(at)gmail.com
+358 40 7752 804