• Leena Virtanen
  • Leena Virtanen
  • Leena Virtanen
  • Leena Virtanen
  • Leena Virtanen

Leena Virtanen

VALVETILA

Viiskulma 21.6.-2.7.2006

“Valvetila” on tilateos, joka kuvaa unettomuudesta kärsivän todellisuutta, jatkuvaa ahdistavaa valvetilaa. Installaation materiaalina olen käyttänyt lehdistä leikattuja kuvia ihmisistä, joille olen kuulakärkikynällä piirtänyt silmäpussit. Kuvat olen kiinnittänyt kontaktimuovilla läpinäkyvään muoviverhoon, joka roikkuu galleriatilan katosta. Lehtikuvien muovipäällys ja verhon samea läpikuultavuus viittaavat unettoman heikentyneeseen havaintokykyyn, siihen, miten uneton tuntee olevansa kuin kuplassa.Rinnastan unihäiriön teoksessani median tauotta sylkemään uutistulvaan. Valvominen heikentää kykyä suodattaa ulkoa tulevia ärsykkeitä ja huomioida niistä vain oleellinen, ja ympäröivä todellisuus alkaa vaikuttaa kaoottiselta. Lehtiä ilmestyy päivittäin, lööpit ja uutisotsikot toistavat itseään ja kuvissa tuntuvat näkyvän aina samat kasvot. Median informaatiotulva saa lopulta turtumaan, samoin kuin jatkuva valvominen.Olen piirtänyt silmäpussit niin Jari Sillanpäälle kuin pommi-iskussa omaisensa menettäneelle vanhuksellekin, jotka kumpikin lojuvat unohdettuina paperinkeräyslaatikossa uuden lehden ilmestyessäseuraavana päivänä. Pilke silmäkulmassa kritisoin uutisten ja lööppien julmaa kertakäyttöisyyttä ja kiroan unettomuuden aiheuttamaa jatkuvaa väsymystä ja turtumusta.

Kiitos: Oskar Öflundin Säätiö

Lisätietoa: 040-8227495 Leena Virtanen