• 20v-logo-levee
  • minihuuto-kollaasi2

Galleria Huuto perustettiin 2002 marraskuussa Viiskulmaan pieneen tilaan katutasossa.
Mukana oli 25 lähiaikoina valmistunutta taiteilijaa, jotka lähinnä Tiina Mielonen keräsi ystävistään ja kollegoista. Suunnittelimme toimintaa ja remontoimme tilan yhdessä. Mukana olivat ainakin Jaakko Rustanius, Mauri Kuitula, Virve Lukka, Pasi Mälkiä, Marina Ciglar, Miia Rinne, Markus Rissanen, Maiju Salmenkivi, Mirka Raito, Pink Twins eli Vesa ja Jusu Vehviläinen, Reija Palo-oja, Kaarina Haka, Kaarina Ormio, Tero Kontinen, Teemu Tuonela, Elina Katara, Tapio Tuominen, Vesa Puhakka ja Sami Pennanen.

Galleria Huudon nimi liittyy Edvard Munchin kuuluisaan maalaukseen, joka tuntui kuvaavan vastavalmistuvien taiteilijoiden tunnetta taidekentällä, jota hallitsivat kaupalliset galleriat ja tärkeät museot.
Vuokrasimme tilan vuodeksi, ja kukin sai kahden viikon näyttelyajan, jonka myös valvoi ja kokonaan järjesti itse. Tiedotusvastaava huolehti itsetehdyistä nettisivuista.
Viiskulman arkisto

Koska muutkin taiteilijat alkoivat kysellä näyttelynpidon mahdollisuutta, jatkoimme vuokra-aikaa toisella vuodella. Ja parin vuoden kuluttua halukkaita näyttelynpitäjiä oli jo niin paljon, että värväsimme uuden poppoon perustamaan toista galleriaa. Siitä tuli Galleria Huuto Uudenmaankatu. Kahden paikan pyörittämisestä selvitäksemme palkkasimme jossain vaiheessa myös ensimmäisen osa-aikaisen työntekijän.

Huudon 10-vuotisjuhlanäyttelyä varten 2012 etsimme pitkään tarpeeksi isoa, halpaa ja mielenkiintoista tilaa. Lopulta saimme kaupungilta vuokratuksi Jätkäsaaresta Länsisataman vierestä tilat, vanhan satamamakasiinin L3 toisesta ja neljännestä kerroksesta. Näyttelyyn AAARGH! – 10 vuotta myöhemmin lämmittämättömissä, rouheissa makasiinitiloissa osallistui noin 70 Huudon jäsentaiteilijaa, ja siitä oheisohjelmineen tuli valtaisa menestys. Emme raatsineet lähteä paikasta pois. Jotenkin onnistuimme raapimaan rahoituksen toisen kerroksen yhden pään pidempiaikaiseksi vuokraamiseksi ja remontoimiseksi näyttelykäyttöön. Työn teimme tietenkin itse, vain sähköjen laitosta maksettiin ulkopuoliselle. Jaoimme tilan kahdeksi n. 75 m2:n näyttelytilaksi, pienemmäksi videotilaksi sekä olohuoneeksi, jossa mahtui pitämään kokouksia sekä tapahtumia. Myös muutama työhuone rajautui tilasta asianosaisten rakentaessa itselleen seinät. Taideteollinen korkeakoulu järjesti yläkerrassamme jonkin ison tapahtuman, ja saimme heiltä lahjoituksena aidan isolle parvekkeelle, josta oli näkymä meren yli telakka-alueelle ja kohti Hietalahden toria.
Jätkäsaaressa saimme olla viisi vuotta, aluksi Uudenmaankadun keralla, mutta lopetimme Uudenmaankadun, jotta näyttelyitä valvomaan riittäisi yksi henkilö. Rakensimme sitä korvaamaan (kaupungin rahallisella avustuksella) neljännen näyttelytilan Uusi Huuto Jätkäsaareen, mutta heti sen valmistuttua kaupunki ilmoitti, että joudumme palovaarasyistä lähtemään.
Isoon tiilimakasiiniin oli jo syntynyt kaksi muutakin galleriaa, Galleria Rankka ja SIC, sekä muuta toimintaa. Kaikki saivat lähteä.

Seuraava vaihe: Väistötilat eli varasto-toimisto Mechelininkadun tieremontin ääressä kesän 2018, sekä Huuto Temporary ulkotiloissa, ja Galleria Huuto mini.

Eerikinkatu 36 / Kalevankatu 43:
Mahtavat, korkeat näyttelytilat entisessä teknisen oppilaitoksen konesalissa, johon rakensimme elokuussa 2018 taas talkoilla kolme isoa näyttelytilaa ja yhden pienen, sekä olohuoneen. Lisäksi on keittiö ja kellarivarasto, ja kaksi työhuonetta.
Ja nyt vuosia on kertynyt jo kaksikymmentä.

Ensi keväänä joudumme taas muuttamaan muualle, mutta nyt:

Kiitämme kaikkia meillä näyttelyn pitäneitä taiteilijoita,
kaikkia teitä jotka tulette katsomaan näyttelyitä,
kaikkia meitä tavalla ja toisellakin tukeneita,
ja varsinkin itseämme!