• Miia Rinne
  • Miia Rinne & Piia Rinne
  • Miia Rinne
  • Miia Rinne
  • Miia Rinne
  • Piia Rinne

Miia Rinne, Piia Rinne

MIIA RINNE & PIIA RINNE

Uudenmaankatu 20.8-31.8.2008

Miia Rinne & Piia Rinne
20.8 – 31.8.2008
Galleria Huuto Uudenmaankatu

Halusimme tehdä taidetta taiteen vuoksi, emmekä perustella. Päätimme palata yhteiseen lapsuuden huoneeseen vanhojen tilkkujen pariin, tehdä kotiinpaluu-projektin. Tekisimme taidetta leikin ja vapaan askartelun kaltaisesti luottaen intuitioon. Itse teoksen piti viedä meitä eteenpäin. Tosiasiassa ajauduimme päinvastoin koko ajan perustelemaan taidetta.

Näyttelyyn kuuluu kaksi teosta. Tiku&Taku huviretkellä on installaatio, joka pohjautuu tikutaku-identiteettiin, jonka kehitimme itsellemme 20 ensimmäisen kaksosvuoden aikana.
Toinen teos on 35mm filmille maalattua maisemaa väliltä Pori-Helsinki. Teokseen liittyy myös ääniraita, jonka lähtökohtana on töräyksiä kellarista. Äänet teokseen on tehnyt Tapani Rinne ja Tuomas Norvio.

Näyttelyä ovat tukeneet Suomen Kulttuurirahasto, Valtion kuvataidetoimikunta, AVEK, Genelec

Miia ja Piia Rinne