• Fading away
  • Kehystetty
  • Kellujat
  • Say something
  • Seuralainen
  • Kaksonen
  • Näytös
  • Whisper
  • Puutarhuri
  • Missä sitten oletkin
  • Puoli tarinaa
  • Peilireittejä
  • Endless Thought
  • Äänetön
  • Yö vuosien välissä

Eveliina Hämäläinen

Yö vuosien välissä

Jätkä 1 21.1.-7.2.2016

Eveliina Hämäläinen
Yö vuosien välissä
21.1. – 7.2.2016
Galleria Huuto Jätkäsaari, Jätkä 1

Teokseni käsittelevät hetkellisyyttä, häviämistä, muutosta ja muistamista. Kuvissa on toistuvia yhtäaikaisia tapahtumia, päällekkäisiä maisemia sekä heijastuksia ja tyhjyyttä. Toisto, useat horisontit ja maalausten sisäiset reitit muodostavat teoksiin aikaulottuvuuksia ja kerronnallisuutta. Kuvatut aiheet ovat symbolien kaltaisia ja jatkuvassa liikkeessä. Aiheet ovat mielikuvituksen muuntamia koosteita havainnoista ja viitteitä todellisiin tapahtumiin, ne muodostavat yhdessä kudelman jossa järjetön muuttuu mahdolliseksi.

Teokset on toteutettu temperalla ja öljyllä kankaalle sekä musteella paperille.

Eveliina Hämäläinen (s.1984) on valmistunut Kuvataideakatemiasta 2013 kuvataiteen maisteriksi. Hänen teoksiaan on edellisen kerran ollut esillä mm. seuraavissa näyttelyissä: Goodbye Ladies Helsingin Taidemuseon Kluuvin galleriassa 2014, T-Galleryssä Bratislavassa 2013, FAFA Galleriassa Helsingissä 2013, sekä DDessin Atelier Richelieussa Pariisissa 2013.
Lisäksi hän on toiminut lavastus- ja visualisointitehtävissä teatterien ja nykysirkusryhmien tuotannoissa mm. Circo Aereo: Mandarin & Désertée 2015 ja Maracat Caravan: Clunker Circus; Wonderfully much of everything 2014.

Näyttelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus.

www.eveliinahamalainen.com