Climate Move Ilmastoilta on uusi tapa päästä mukaan ilmastotoiminnan ytimeen. Jokainen Ilmastoilta keskittyy yhteen keskeiseen ongelmaan, joka pitää ratkaista, jotta Suomesta saadaan hiilineutraali ennen vuotta 2035. Ilmastoillassa kuulet tiukkoja asiantuntijapuheenvuoroja ja tapaat muita vaikuttamisesta kiinnostuneita ihmisiä.

Illan teemaan perehtymisen jälkeen järjestäydytään ryhmiksi, joissa kukin tiimi suunnittelee itselleen konkreettista toimintaa. Ilmastoilta on alkusysäys tiimien omille projekteille, joilla vaikutetaan ilmastopolitiikkaan ja luodaan rehellistä keskustelua ilmastonmuutoksen hillitsemisen vaikutuksista. Ilmastoillassa esittelemme sinulle asiantuntijoiden miettimiä ratkaisuja, jotka vaikuttavat merkittävästi ilmastonmuutoksen torjuntaan sosiaalisesti kestävällä tavalla. Osallistuminen ei siis edellytä ennakkotietoja illan teemasta.

Marraskuun ilmastoillassa käsittelemme polttoturpeesta luopumista. Turve muodostaa 20 prosenttia (SLL) Suomen energiantuotannon päästöistä ja lähdemme ratkomaan tätä ongelmaa kolmesta näkökulmasta.

-Suurimpana ongelmana on turpeen poltto, jota valtio tukee tällä hetkellä verokevennyksillä. Valtion vero-ohjelmaa suunnitellaan juuri nyt, ja tässä on tilaisuutemme toimia.
-Toinen ongelma on kiinteistöjen riippuvuus kaukolämmöstä, joka monessa kaupungissa tuotetaan turpeella. Tähän ongelmaan auttaa maa- ja ilmalämpöpumppujen lisääminen talojen lämmityksessä. Haluamme siis kannustaa kiinteistöjä vähentämään kaukolämmönkulutusta.
-Kolmas ongelma on sosiaalinen. Turve työllistää vuosittain noin 2500 henkilöä (turvesuomi.com), joiden tulevaisuus on varmistettava. Siksi olemme mukana kehittämässä uutta ekologisen jälleenrakentamisen työllisyyspolitiikkaa.

Jokainen suomalainen on tarpeellinen ja tervetullut mukaan liikuttamaan yhteiskuntaamme kohti hiilineutraaliutta. Osallistuminen Ilmastoiltaan ei sitouta ketään osallistumaan vaikuttajatoimintaan, mutta suosittelemme ja kannustamme siihen, ja tavoitteena on todistaa että jokainen voi olla ilmastoaktiivi.

Ilmoittaudu mukaan täällä: https://docs.google.com/forms/d/e/1FAIpQLSezZnpw3-pCmKaGMDjRZ0nV2K84N4_fQJ9fMDoaGE1uD52HIQ/viewform?usp=sf_link

Tapahtuma on ilmainen, mutta ilmoittautuminen on sitova. Tarjolla on vegaanista purtavaa ja juotavaa.

Järjestäjä: Climate Move -ilmastoliike

Facebook: https://www.facebook.com/events/510090049834470