Galleria Huuto täyttää syksyllä 20 vuotta!
Takana on yli 900 näyttelyä.

Juhlaohjelmamme:

Syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna Huuto goes Lapinlahti.

Joulukuussa kaikkien huutolaisten suuri juhlanäyttely Kalevankadun tilojen viimeisenä näyttelynä. Lisäksi omille tiloillemme saamme käyttöömme myös kolmannesta kerroksesta…

Huudon historiaa:

Galleria Huudolla on ollut näiden kahdenkymmenen vuoden aikana useita eri gallerioita eri sijainneilla Helsingin keskustassa: Viiskulmassa, Uudenmaankadulla, Jätkäsaaren L3-makasiinissa sekä Eerikinkadulla. Tänä aikana Galleria Huudon toimintaympäristö on laajentunut kahdesta pienestä galleriasta suureksi monitoimitilaksi, jossa on neljä samanaikaista näyttelyä, olohuone sekä taiteilijoiden työhuoneita.

Huuto on muodostunut yhdeksi Helsingin ja Suomen suurimmista gallerianäyttelyitä tarjoavista toimijoista. Näyttelytiloissa on järjestetty vuosittain 52 näyttelyä, joiden ohella Huuto järjestää lisäksi tapahtumia, osallistuu kansainvälisille taidemessuille ja organisoi kansainvälisiä vaihtonäyttelyitä.

Galleria Huuto aloitti toimintansa marraskuussa 2002 Helsingin Viiskulmassa 24 nuoren taiteilijan yhteisellä ponnistuksella.
Olimme vuokranneet pienen tilan vuodeksi ja jakaneet tuon vuoden kahden viikon näyttelyaikoihin. Tila remontoitiin ja toimintaperiaatteet suunniteltiin yhdessä, ja jokainen sai yhden näyttelyajan, jonka hän myös itse järjesti ja valvoi.
Ennen Huudon perustamista kaupungissa ei ollut helppo pitää näyttelyä, vaan skeneä hallitsivat kaupalliset galleriat ja museot. Tästä ahdistuksesta otimme nimeksemme Galleria Huuto Edvard Munckin maalauksesta vaikuttuneina. Ilmaantui muitakin nuoria taiteilijoita, jotka halusivat pitää omaehtoisen näyttelyn, joten jatkoimme gallerianpitoa seuraavallekin vuodelle.
Jäseniä liittyi vähitellen lisää, kaikki halukkaat eivät mitenkään mahtuneet näyttelyohjelmaan, ja niin perustimme 2005 toisen, vähän isomman näyttelytilan Uudenmaankatu 35:teen. Tätä rakentamaan otimme lisää jäseniä.

10 vuotta täyttäessämme löysimme Jätkäsaaresta karut tilat suurelle 10-vuotisnäyttelylle AAARGH! – 10 vuotta myöhemmin. Makasiini L3 on entinen satamamakasiini, jonka parvekkeelta oli näkymä Hietalahden yli kohti Bulevardia. Emme raaskineet lähteä paikasta juhlanäyttelyn päätyttyä, vaan Muutimme Viiskulmasta sinne.

Nyt siis olemme toimineet 20 vuotta. Toimintamme tärkeintä laatua on olla taiteilijoiden yhteisö joka pitää galleriaa taiteilijoille. Haluamme näyttää erilaisten, eri ikäisten, erilaisista taustoista tulevien taiteilijoiden taidetta eri tekniikoilla. Muuta linjaa meillä ei näyttelyillämme ole. Paitsi tietysti että ne olisivat hienoja näyttelyitä ja muodostaisivat yhdessä mielenkiintoisen kokonaisuuden.

Nyt:

Juhlavuotenamme joudumme jälleen etsimään uudet tilat, kun vuokrasopimuksemme loppuu Kalevankadun sisäpihalla hienossa vanhassa koulurakennuksessa.