• Hans-Peter Schütt: Eläinoletettu, 15x15cm, 2015
  • Hans-Peter Schütt: Pusu, 24x30cm, 2017

Hans-Peter Schütt

Olentoudesta

Huuto I 13.1.-5.2.2023

Hans-Peter Schütt
Olentoudesta
13.1.-5.2.2023

Näyttely koostuu toistaiseksi tuntemattomien eläinoletettujen muotokuvista. Niillä ei ole nimiä, niitä ei tavata eläintieteen lajikartastoissa, eikä niitä voida paikantaa kipittämällä evoluution portaita edestakaisin.
Voimme kuvitella niiden anatomisia kokonaisolemuksia, tunnusomaista käyttäytymistä, tyypillisiä elinpiirejä ja evoluutiopolkua jostain kaukaisuudesta aina tähän pisteeseen. Tällainen lähestyminen lienee ensimmäiseksi mieleen tulevaa meille ihmisille. Se on meidän lajityypillistä käyttäytymistä. Se on älykästä ja etevää, mutta nimeämistä, tunnistamista ja järjestelmällistä kategorisointia suosiva lähestymistapa sisältää myös puutteita.
Yhtä hyvin voisimme lähteä liikkeelle siitä, että yrittäisimme samaistua ja myötäelää. Lähestyä näitä olentoja tunteiden ja mielikuvituksen avulla. Pyrkiä hahmottamaan niiden halua elää, kasvaa, oppia ja kehittyä, niiden toiveita kokea onnen tunteita, pitää huolta ja rakastaa, niiden unelmia. Kaikkea sitä, minkä kuvittelemme tekevän meidänkin elämistämme tarkoituksellisia ja minkä oletamme olevan itsellemme oikeutettua tavoitella.

Olen tehnyt tämän kaltaisia teoksia pitkään ja syyni tehdä niitä ovat nykyään erilaisia kuin 10 vuotta sitten. Tällaiset näköalojen avartumiset ja ajatusten liikkeet lienevät elämän eteenpäin lipumiseen liittyviä tavallisia tapahtumia. Teokset ovat saaneet alkunsa kohtaamisestani tuntemattoman kanssa. Nyt sanoisin niiden käsittelevän kaiken elämän arvokkuutta, samankaltaisuutta ja pyrkimystä selviytyä elämisen haasteista, vaikka maailmassa olemisen muoto ja tavat olisivatkin kovin erilaisia.

Kiitokset Taiteen edistämiskeskukselle työskentelyn tukemisesta

Yhteystiedot
hpschutt(a)gmail.com
0503082803