• Johanna Lonka, Galleria Huuto

Johanna Lonka
THE RATBAND
16.8. – 8.9.2019

veistosinstallaatioita

Galleria Huudossa esillä oleva näyttely on Rottaatioita -projektin kolmas osa ja The Ratbandin eka keikka.
Näyttely jatkaa Johanna Longan sarjaa kuvaelmia joille muuntuvat olosuhteet ja eliöt toimivat esikuvina.

Rotta herättää tunteita ja meistä monella on kokemuksia kohtaamisista rottien kanssa.
Tätä näyttelyä valmistaessa nollabudjetti lisäsi omakohtaista samaistumista rottamaiseen elämään – siten kuin se meille ihmisille näyttäytyy. Tongin roskiksia ja kierrätyskasoja sekä silppusin muiden käytöstä hylkäämiä tavaroita, etsiessäni materiaalia teoksiin. Välillä jouduin tinkimään ravinnonhankinnasta ja koetin keksiä mitä neuvokkaampia keinoja selviytyäkseni ahtaaksi käyvän elintilan muutoshaasteista sekä yhdyskunnan mukana pysymisestä.
Toisenlaisessa tilanteessa olisi syntynyt toisenlaisia töitä, tämän prosessin aikana hahmot tulivat iholle ja uniin asti.

Rotan ja ihmisen tiivis rinnakkaiselo muistuttaa näiden kahden nisäkäslajin samankaltaisuudesta – molemmat lajit ovat erittäin sopeutumiskykyisiä, nokkelia, kaikkiruokaisia sekä opportunistisia.
Molemmat oppivat raivaamaan tiensä sitkeästi; käytännössä läpi minkä tahansa ja keinoja kaihtamatta. Kumpikin voi uhattuna hyökätä tai saada aikaan massaliikkeitä, hierarkkisia yhteiskuntia sekä verkostoituneita yhteisöjä; joissa kehittyy myös alttius epidemioille.
Ihmisen toiminta yhteiskunnassa lisää rottien määrää, joka taas lisää rottien jahtaamista ja myrkyttämistä yhteiskunnassa. Myrkyt puolestaan jatkavat kiertoaan muiden lajien, maaperän ja veden kautta.
Suomen kaupunkialueilla on huomattu rottayhdyskunnan uusi kasvu. Syitä tähän voivat olla muun muassa kaatopaikkojen vähentäminen, leudontuneet talvet tai rottien ruokailun helpottuminen.
Kannan hillitsemiseksi on perustettu torjuntakampanjoita mutta usein ruokakasat ja niiden levittäjät, rotalle tyypillinen neofobia sekä lajin sitkeys on askeleen edellä.

Isoissa kaupungeissa voi elää yhtä paljon villejä rottia kuin alueella on ihmisasukkaita. Urbaanioloissa kadunvarsien roskasäkit ja kertakäyttökulttuurin sivutuotteet toimivat tehokkaana rottakannan vahvistajana. Maaseudun serkut syövät suoraan pelloilta, jolloin ihmisen ongelmana on viljasadon hupeneminen rottien suuhun.
Globaalisti onkin olemassa kokonaisia ammattikuntia rottien tappamiseen ja tappamissovelluksien kehittämiseen. Samalla rottia palvotaan pyhinä olentoina tai pidetään kesyversioksi muokattuna seurallisina lemmikkeinä. Lääketiede tarjoaa rottaongelmaan ehkäisypilleriä ja hyödyntää rottia koe-eläiminä jonka seurauksena ne menehtyvät muun muassa syöpiin nuorella iällä.
Kuuluisien, suomalaisten juopporottien avulla tutkittiin alkoholismia jo 60-luvulta alkaen.

On myös esitetty arvioita tulevaisuuden jättimäisiksi kehittyvistä rotista; voimme vain arvailla kuka tai mikä tällä planeetalla sopeutuu pisimpään ja onnistuu adaptaatiossa.

Johanna Lonka on tamperelainen kuvataiteilija joka työskentelee välineinään veistosinstallaatio, piirtäminen ja ääni. Töissään hän käsittelee elollisten olioiden, paikkojen tai käsitteiden muuntautumista ja ihmisen toimintaa niiden muuntajana. Taustavaikuttimia teoksille ovat antroposentrisen ja ekosentrisen luontokäsityksen suhde sekä ympäristötieteisiin liittyvät julkaisut.
Longan työskentelyprosessille leimallista on löydetyn materiaalin herättämä innoitus ja kokeellisuus. Eläinaiheisten, ompelemalla koottujen teossarjojen varhaisimpia kokonaisuuksia oli Soveltumattomat vuosilta 2004-2005, jonka jälkeen laumat ovat jatkaneet omalakista evoluutiotaan.