• Nina Björkman

Nina Björkman

Diary – Päiväkirja, maalauksia

Viiskulma 9.12.-21.12.2003

Päiväkirjamaalaukseni ovat saaneet alkunsa talvella 2002-03 Pariisissa, jossa ne olivat myös ensimmäisen kerran esillä. Olen sen jälkeen jatkanut projektia Helsingissä ja Prahassa käyttäen maalausten aiheina ihmisiä, esineitä ja ideoita näistä paikoista.

Päiväkirjamainen työskentelyni on merkinnyt valintaa keskittyä oman elämäni ja ympäristöni tapahtumiin ja asioihin. Se merkitsee havaitsemieni ja kuvaamieni paikkojen, ja samalla oman itseni, hyväksyntää ja varmistamista. Maalaminen tekee minusta vahvemman, saa minut näkemään muun maailman laajemmin. Kun taas kaikki muu, ilman tätä työtä, tuntuu kuolemiselta. Ei millään niin dramaattisella tavalla: vain yksinkertaisesti hitaalta mutta varmalta, koko ajan tapahtuvalta liikkeeltä kohti tuota päämäärää.

Työskentelystä:

1. Jäljitystyötä ja labyrinttimaista sommittelua.

Vasta jälkikäteen, kun jokin tilanne tai tapahtuma on muuttunut muistikuvaksi, tulen tietoiseksi, että haluaisin maalata sen. Silloin joudun – sikäli kun se on enää ollenkaan mahdollista – rekonstruoimaan tilanteen tai palaamaan tuohon paikkaan valokuvatakseni sen.

Nykyään aina, kun se ei ole mahdotonta tai liian epäkäytännöllistä, olen alkanut kantaa kameraa mukanani. Otan nopeita valokuvia siinä toivossa, että löytäisin aina silloin tällöin näiden kuvien joukossa juuri niitä aiheita, joita halusinkin kuvata. Kun valitsen kuvia maalausten lähtökohdaksi, en vielä tiedä, miksi valitsen juuri nämä valokuvat. Ne ovat usein huomaamattomia, monta kertaa ohitettuja tai “vaikeita” kuvia – epäteräviä tai huonosti valaistuja. Tiedän vain, että jos aion tehdä ylipäänsä mitään, niin se tapahtuu näiden kuvien perusteella. Miksi? on kysymys, johon yritän työskentelyni kautta löytää vastauksen.

Tekemälleni maalaukselle on aina myös olemassa valokuvan lisäksi jokin toinen esikuva. Työskentelyn aikana en vielä tiedä mikä se on, enkä täten myöskään miltä se näyttää – samalla kun intuitiivisella tasolla tiedän sen varsin hyvin: tulen sitten onnistuttuani luomaan tuon kuvan, myös tunnistamaan sen.

Esimerkiksi en edes sillon, kun joku sanoo minulle huviretkeltä lähtöä esittävästä maalauksestani, että “siihen pitäisi lisätä jotain, mikä tekee tilanteesta katsojalle helpommin tunnistettavan, vaikka jokin elementti Manet´n Aamiainen ruohikolla -maalauksesta”. En edes silloin pystynyt vielä havaitsemaan valokuvan henkilöiden asennoissa olleita kaikuja tuossa maalauksessa olevista hahmoista. Vasta siirrettyäni yhtä maalaukseni ihmisistä pari senttimetriä ylöspäin huomasin yhtäkkiä: Aamiainen ruohikolla! Sehän on Aamiainen ruohikolla…” Ja kaikki kuvassa asettui paikoilleen.

2. Aiheesta:

Halusin kuvata “kaiken”, koska olin varma siitä, että huomaamattomissa asioissa, niiden ketjuissa ja siirtymissä aiheesta toiseen tulisi näkyville jotain “todellisuudesta”. Hylätyt sängyt ja nukkumapaikat, käytetty purukumi. Ihmisiä, joista en vielä tiedä tulenko heihin tutustumaan tai jos niin käy, tulenko näkemään heidät vielä vuoden jälkeen? Esineitä, jotka olen omistanut jo vuosia, ja huoneita ja kaupunkeja, joista en tiedä tuleeko niistä koti vai jäävätkö ne vain lyhyiksi vierailuiksi?

Erityisesti kaikkein vähäpätöisimpiä asioita minun olisi tavoiteltava – en saisi jättää mitään pois. Miksi? Koska erityisesti ne asiat, joita en huomannut, jotka ohitin, ovat niitä, jotka jonain päivänä, kun ne taas kohtaan ja tunnistan, tulevat olemaan kaikkein vakuuttavimpia todisteita menetetystä. Niistä muodostuu käsitys menetyksen todellisuudesta ja laajuudesta.

Nina Björkman

Näyttely on saanut tukea Stina Krookin säätiöltä, Oskar Öflundin säätiöltä, Konstsamfundetilta, sekä valtion Näyttökorvausapurahaa. Kiitos!