• Sampo Apajalahti: The Boy in the Picture
  • Poika kuvassa, 2015-2016, öljy MDF-levylle, 200 x 150 cm
  • apajalahti2
  • apajalahti3
  • Sampo Apajalahti

Sampo Apajalahti

The Boy in the Picture

Uudenmaanktu 13.4.-1.5. 2016

Sampo Apajalahti
The Boy in the Picture
13.4. – 1.5. 2016
Galleria Huuto Uudenmaankatu

Galleria on poikkeuksellisesti auki myös maanantaisin klo 12-17!
Näyttely on avoinna myös vappuviikonloppuna 30.4. ja 1.5. klo 12-17

Näyttelyni sisältää maalauksia ja valokuvateoksia vuosilta 2015-2016.

Lähtökohtana näyttelyteosteni taiteelliselle prosessille ovat toimineet vanhat, 1980-luvun alkupuolelta peräisin olevat valokuvat joissa itse esiinnyn ollessani pieni lapsi. Olen kuvissa niin pieni etten oikein muista asioita niiltä ajoilta. Näyttelyni käsitteleekin aikuisuuden ja lapsuuden välistä suhdetta tavalla, jossa vanhat pientä lasta esittävät valokuvat käyvät keskustelua ajan kulumisesta ja asioiden muuttumisesta koulutetun kuvataiteilijan teosten kanssa ja niiden sisällä.

Valokuvan ja maalauksen välimaastossa liikkuessani etsin tilannetta, jossa näyttelyteokset verkottuvat kuva-aiheidensa, tematiikkansa ja teknisen toteutuksensa kautta. Työskentelyssäni pyrin yhdistämään nämä kaksi kuvataiteen lajia koherentiksi kokonaisuudeksi, ja myös kehittämään taiteellista ilmaisuani molempien taiteenlajien sisäisissä konteksteissa. Työskennellessäni myös tietoisesti yhdistelen näennäisen ristiriitaisia näkökulmia ja lähestymistapoja kuten esimerkiksi käsitteellisyys ja visuaalisuus, analyyttisyys ja pinnallisuus tai sisällöllisyys ja käsityöläisyys.

Näyttelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus / Visuaalisten taiteiden toimikunta

Sampo Apajalahti (s.1980) viimeistelee parhaillaan kuvataiteen maisterin tutkintoaan Taideyliopiston kuvataideakatemiassa. Aiemmin hän on opiskellut Pekka Halosen akatemiassa Kuva- ja mediataiteen linjalla. Apajalahti on osallistunut ryhmä- ja yhteisnäyttelyihin vuodesta 2008, ja edellisen yksityisnäyttelynsä hän piti galleria Fafa:ssa Helsingissä v. 2014.

sampoapajalahti(at)gmail.com
050 434 9293